|
|
Kanteletta ja nuorta suomalaista musiikkia Musiikin ajassa
Finland Festivalsin Vuoden festivaaliksi 2009 valitsema Musiikin aika esittelee tänä vuonna ohjelmassaan musiikkia ristivalossa ja nostaa esiin erilaisten musiikkien ja säveltäjien kohtaamisia. Viitasaarella 7.-12. heinäkuuta järjestettävän festivaalin ohjelmassa on useita aivan uusia teoksia ja maailmankantaesityksiä. Säveltäjävieraana on tällä kertaa brittiläinen säveltäjä Michael Finnissy, joka myös soittaa itse omaa musiikkiaan festivaalin konserteissa.
Musiikin ajan tämänvuotisiin kantaesityksiin kuuluvat mm. Juha T. Koskisen Bashô Fragments ja Paavo Heinisen uusi sonaatti saksofonille ja pianolle. Nuorten säveltäjien teoksia festivaalille tuo erityisesti yhteistyö Korvat auki ry:n kanssa: säveltäjäyhdistyksen valitsemassa ohjelmistossa kuullaan viisi uutta teosta mm. säveltäjiltä Maria Kallionpää, Jens Lindqvist ja Markku Klami.
Kantelemusiikki nousee festivaalilla esille näkyvästi jo avajaiskonsertissa, jossa Eva Alkula ja Tomoya Nakai esittävät Harri Suilamon teoksen Wasure-gai – Onnade Calligraphy konserttikanteleelle ja kotolle. Lisää uusia kanteleteoksia kuullaan 8.7,, säveltäjinä Asko Hyvärinen ja Lotta Wennäkoski.
Merja Hottinen / Fimic
07/02/2009
|
Asko Hyvärinen's new work for kantele will be premiered at Time of Music festival
© Maarit Kytöharju / Fimic
|